Pysyvä lauma, parempi lauma - tasainen arki ja harmoninen elo.
Hyvinvoinnin mittareita on monia, ja niistä voitkin lukea erillisen kirjoituksen.
Tässä keskitytään nyt hevosen yhteen psykologista hyvinvointia parantavaan seikkaan, joka on lauman toimivuus - ja suurena osana sitä sen pysyvyys.
Tämä on tietysti huomattu jo hevoslaumojamme seuratessa tavallisessa arjessa, mutta olen myös törmännyt aihetta sivuaviin tutkimuksiin.
En tiedä onko aikuisten hevosten laumaelämästä ja siihen liittyvistä muutoksista tehty ikinä tutkimuksia, mutta nuorempiin hevosiin liittyen mieleen tulee kaksi tutkimusta.
Laumasta erottaminen on suuri stressi yksilölle, tutkimustenkin mukaan
Ensimmäinen tutkimus on huolestuttava – vieroitetuista varsoista jopa 92% tutkimukseen osallistuneista varsoista olivat saaneet vieroituksen yhteydessä mahahaavan. Syyt ovat luonnollisia, emästään eroon joutuminen on hyvin looginen iso stressin aiheuttaja. Monesti varsat vieroitetaan noin puolen vuoden iässä.
Luonnossa emätammat vierottavat myös varsansa, mutta tämä tapahtuu sekä hitaammin, että yksilöllisemmin kuin ihmisten määrätessä tahdin. Jos tamma ei tule uudestaan tiineeksi seuraavaksi talveksi, on mahdollista että vieroitus siirtyy hyvinkin pitkälle uuden varsan puuttuessa. Vieroituksen jälkeen nuoret hevoset jäävät vielä usein hengailemaan samoille elinalueille, saman lauman yhteyteen tai läheisyyteen.
Ihmisten toimesta tehdyssä vieroittamisessa on hyvin mahdollista, että emän itse tekemä luonnollinen vieroitusprosessi on vielä täysin kesken,
jonka lisäksi täysin luonnonvastaista on nopea siirtymä usein täysin eri paikkaan, eri hevosten laumaan tai mikä pahinta,
vielä mahdollisesti yksin kasvamaan ilman ikätovereita. On siis selvää, että nämä toimenpiteet aiheuttavat pienelle varsalle suunnatonta stressiä,
jolloin myöskään mahahaavalöydökset eivät valitettavasti ole yllättäviä.
(Ranskalainen tutkimus onkin osoittanut, että 5-7 kuukauden iässä oleva ”normaali” vieroitusaika, olisikin tosiaan liian aikaista).
Aikuisen hevosen siirtäminen paikasta toiseen, pois kodistaan, ei ole luultavasti täysin verrattavissa varsan vieroitukseen. Hevoset ovat kesyttämisestään huolimatta vielä pitkälti samoja eläimiä kuin luonnontilaiset serkkunsa. Villihevoslauman jäsenellä ei ikinä muutu radikaalisti koko elämä, niinkuin kesyhevosilla. Oriin elämä isomman lauman jäsenenä tuskin tulee olemaan koko elämän pituinen. Nuori ori oletettavasti ajettaisiin ajastaan laumasta ulos, silti ne jäävät usein oleilemaan samoille alueille, seurailemaan vanhaa laumaansa. Osa jopa muodostaen poikamieslauman. Tammat voivat elää samassa laumassa koko elämänsä. Oriille eikä tammalle ei ole luontaista astua kodistaan traileriin, josta ne puretaan ulos täysin uudessa paikassa, uusien ihmisten ja uusien hevosten seuraan. Pahimmillaan uudestaan ja uudestaan läpi elämänsä
Osa hevosista voi siihen näennäisesti tottua. ”Tämä kotiutuu tosi nopeasti, heti alkaa syömään ja juomaan” on monesti kuultu lause. Onko hevosella mahahaavaa, suolistotulehdusta, pientä vatsan löysyyttä, häiriökäyttäytymistä, sulkeutumista... Oireet ovat moninaiset, vaikka ulospäin saattaakin nopeasti näyttää että kaikki on ok. Ruoka maistuu.
Uusi lauma, sen tapojen opettelu - ja millä tavoin saa sopivasti kerrottua haluavansa omaa rauhaa, on iso asia varsalle opeteltavaksi. Mutta myös aikuiselle! Laumautuminen voi olla hyvinkin väsyttävää aikaa uudelle tulokkaalle.
Toinen tutkimus, joka on, myönnettäköön, melko mustavalkoinen ja ei kuvaava suomen oloja vastaavaksi, mutta palvelee ehkä suuntaa-antavana.
Tässä oli joukko nuoria hevosia, jotka olivat eläneet pihatossa laumassa, erotettu toisistaan ja laitettu asumaan talliin. Niillä oli mahdollisuus
koskettaa kaltereiden läpi naapurikarsinaan laitettua laumanjäsentä, mutta eivät pääseet enää yhdessä ulos tarhaamaan. Näiden hevosten immuunivaste oli
huonontunut ja yllättävää ei ollut, että tälläinen muutos hevosten elämässä aiheutti stereotyyppistä käyttäytymistä jo viikon sisällä. Suomessa olemme
kuitenkin lähes joka paikassa siitä hyvässä asemassa, että vaikka hevoset tarhaisivat yksin, niitä ei pidetä koko aikaa sisällä. Tällä on varmasti ollut osansa ko.
tutkimuksen tuloksiin.
Helsingin yliopistossa on tutkittu matojen lisääntymistä hevosissa, ja hevosten liikkumisen pitopaikkojen välillä todettiin lisäävän matojen määrää. Tämäkin on todettu myös käytännön talliarjessa hevosten madonmunatestejä tehtäessä. Lähes poikkeuksetta isot, madotusta vaativat määrät löytyvät uusilta hevosilta. Samat hevoset voivat parin vuoden jälkeen olla samoissa testeissä jopa nollatuloksilla, tai ainakin alle madotusrajan.
Koska hevosen kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin parantuessa hevosen vastustuskyky niin fyysisiä kuin psyykkisiäkin tekijöitä vastaan paranee, edelliset löydökset eivät tule yllätyksenä.
Kaikenlainen vastustuskyvyn lasku liittyen hevosten elinolosuhteiden muutoksiin, etenkin muuttoihin, on siis vain oletettavaa joka kerta kun hevonen muuttaa. Muuttaa kodistaan.
Huomioita omalta tallilta
Aikaisemmin mainittu ”kotiutuminen” uuteen paikkaan ihan päivien tai parin viikon sisällä ei kuulosta omaan korvaan enää ihan samalta kuin aikaisemmin.Ei enää, kun on seurannut hevoslaumoja pidempään.
Yksilöillä on tietysti eroja, mutta esimerkkinä pari tapausta tästä meiltä jotka ovat herättäneet ajattelemaan.
Vanhempi, jo eläkkeelle siirtynyt, maailmaa nähnyt kilpaponi oli asunut meillä uudella omistajallaan vuoden päivät Hieman ihmeteltiin, miten ponille uppoaa lihomatta sama määrä heinää,
kun isoille puoliverisille naapurikarsinassa. Kyseessä oli perusluonteeltaan hieman arka hevonen, joka stressasi kyllä ratsastaessakin. Mutta ruoka maistui, ja se sujahti vaivattomasti myös laumaan.
Näytti alkuun siltä, että stressaaminen olisi rajoittunut lähinnä ponin työelämään. Kunnes melkein vuosi muuton jälkeen hevonen muuttui, olemus rentoutui ja yhtäkkiä sama heinämäärä alkoi
lihottaa sitä. Taustalla voi olla paljonkin asioita, terveydellisiäkin, jotka jo pelkästään voivat vaikuttaa imeytymiseen. Mutta kuinka paljon hevosen kotiutuminen ja eläkepäivillään lisäksi
tavallaan palautuminen kilpapäivistään, paransi sen hyvinvointia kokonaisuudessaan? Kaikkea ei voi tietysti tietää, mutta siitä lähtien jouduttiin siirtymään ruokinnassa poniannokseen – pysyvästi!
Toinen tapaus muuttui myös sekä ulkoisesti, mutta myös käyttöominaisuuksiltaan. Helposti laihtuva hevonen oli parin vuoden päästä niin hyvässä lihavuuskunnossa, ettei tuttu vuosihuoltoeläinlääkäri meinannut enää tunnistaa samaksi. Reaktiivisuus väheni myös - mutta vaati aikaa! Vasta oltuaan asiakkaana ja pidettyään hevostaan pidemmän aikaa toimivassa laumassa tämänkin hevosen omistaja tuli entistä vakuuttuneemmaksi siitä, että lauman pysyvyys on kriteerinä korkealla hevosen hyvinvointia rakentaessa. Lue tästä ko. omistajan kokemuksista, ja huomioita laumatarhausta harkitsevalle!
Uudet hevoset ovat alkuun hieman lauman ulkopuolisia, vaikka samassa paikassa asutaan. Vähitellen välimatkat lauman muihin jäseniin pienenevät.
Tämänkin takia on hyvä, että hevosilla on paljon tilaa. Hevonen voi paremmin itse valita, kuinka lähelle jää, ja kun toinen hevonen käskee sitä siirtymään, se pääsee oikeasti siirtymään niin pitkän matkan kuin käskevä hevonen tarkoitti. Liian pieni tarha-alue vaikeuttaa tätä, kun alempi hevonen ei fyysisesti pysty aidan sisällä siirtymään niin paljon, kuin sen ylempi olisi halunnut.
Yhden hevosen muutto laumaan - kuin myös siitä pois - vaikuttaa myös muihin laumanjäseniin
Vaikutukset eivät tietysti rajoitu pelkästään lauman uuteen jäseneen. Vaikkakin väittäisin, että usein muuttava hevonen kärsii muutoista enemmän kuin sen tulevat ja menevät laumakaverit.
Joka kerta, kun laumaan tulee uusi jäsen, lauman arki muuttuu.
Laumadynamiikka järkkyy ja jo selkeät arvojärjestykset voivat mennä uusiksi, ja uusi hevonen väistellessään ja väistätellessään uusia laumakavereitaan
sekoittaa aina pakan. Lauman vanhatkin jäsenet ajautuvat usein testaamaan jällleen kuka väistää ketä, aktiivisemmin kuin keskeytymättömän lauma-arjen aikana. Konfliktit lauman sisällä lisääntyvät, riski
fyysisiin vammoihin lisääntyy ja yksittäisen hevosen, kuin koko laumankin, stressitaso nousee jo kaikesta tästä. Puhumattakaan sen hevosen suuresta elämänmuutoksesta, jonka päivittäinen tuki ja turva, seura ja paras kaveri
mahdollisesti häviää yhtäkkiä laumasta. Varman johtajahevosen, pomotyypin, muuttaessa vaikutukset ovat psyykkisesti suuret myös koko laumalle!
Mitä pidempään lauma on ollut samalla kokoonpanolla kasassa, sitä huomaamattomammaksi käyvät hevosten eleet toistensa kanssa eläessä. Kaikki tuntevat toisensa, ja tietävät mitä hevosta kuuluu väistää
jo katseesta, ja näin tapahtuu ilman että ulospäin näyttää välttämättä siltä että mitään ihmeellistä tapahtuisi.
Kokemattomalle tarkkailijalle selkeäkin väistötilanne saattaa näyttäytyä siltä, kuin yksi hevonen vain syystä tai toisesta olisi päättänyt lähteä siirtymään poispäin omasta päätöksestään.
Laumassa vallitsee harmonia.
Tämän takia pyrimmekin yleensä ottamaan laumaan jo laumaelämään (tai vähintään toisten kanssa tarhanneita) hevosia - kuin myös omistajia. Ja omistajia, jotka ovat valmiita laumaelämään hevoselleen sillä ajatuksella, että uutta muuttoa ei kevyin perustein edes harkita. Toivon, että luettuasi tämän tekstin, ymmärrät hyvin miksi.