Chevalinn Talli Tuusulassa tarjoaa tallipaikkoja täysihoidolla.
Luotettava hoito ja toimivat ja turvalliset puitteet sekä mukava porukka!

Tarhat

Hevoset tarhataan (noin 12h) kahdessa laumassa, pihasta löytyy pienempi 50m x 40m sekä vähän suurempi 70m x 40m tarha. Hevoset menevät kesällä samoissa laumoissa myös laitumelle, jolloin lyhyenkin matkan paikanmuutos on niille entistä pienempi stressitekijä.
Tarhojen pohjamateriaali on hiekkaa, ja hiekan alla on suodatinkankaat sekä salaojat. Pohja pysyy hyvin kuivana, ja märimpinäkin syystalven sadeviikkoina jalat saattavat kyllä kastua, mutta pohja ei upota märkänäkään kuin muutaman sentin, kuten kuvaparista marraskuulta näkyy. (04.11. otettu kuva reilun viikon sadekauden jälkeen, joka kuivui lähes täysin kahdessa päivässä hiekalle).
Mutakautta ei siis meillä tunneta, ja pitävä pohja on turvallinen myös ensimmäisillä pakkasilla, koska jäätyessäänkään pohja ei jää syville kuopille "kynnöspelloksi".
Tarhoista puhdistetaan ulosteet ja maahan tippuneet heinät tallin puolesta (6-)7 kertaa viikossa, myös koko talvikauden.

Tarhoissa on heinähäkit, joista tarjolla jatkuvasti heinää kaksinkertaisen slow feeding- heinäverkon läpi. Sen lisäksi, että jatkuvalla heinänsaannilla on suuri merkitys yleisen vatsahaavan torjumisessa sekä parantamisessa, on heinän nyppimisessä verkon läpi myös tekemistä koko päivän ajaksi. Lisäksi ruokinta-aikoihin liittyvä stressi ja toisten hevosten ajaminen ruokintapaikoilta vähenee huomattavasti, kun hevoset tietävät heinän olevan jatkuvasti saatavilla. Hevoskohtaisia eroja ravinnon tarpeessa voidaan tasata yöllä hevosten ollessa yön sisällä.
Lihomisen estämiseksi tarhoista tarjotaan syötäväksi vähän vähäravinteisempaa heinää, sen lisäksi että pienisilmäinen verkko rajoittaa ja hidastaa jo muutenkin heinän syömistä.
Jatkuva heinänsaanti ei kuitenkaan edes verkon läpi sovellu kaikille, joten ponikokoiset sekä hyvät rehunkäyttäjät joita ei muuten liikuteta, eivät valitettavasti sovellu tarhaussysteemiimme.

Verkosta syöminen estää myös heinän putoamisen maahan, joten maa-aineksen syöminen jää käytännössä kokonaan pois. Myös ahneet hevoset jättävät vähäiset maahan pudonneet korret syömättä, koska puhdasta heinää on jatkuvasti tarjolla. Tämän takia systeemi sopii myös ns. hiekkaähkyistä kärsineille hevosille, vaikkakin tarhan pohja on hiekkaa.
Heinähäkeissä on myös katokset suurimman kastumisen estämiseksi, ja pohjassa reiät josta mahdollinen pohjalle päässyt vesi pääsee pois. Heinän menekin määrää seurataan ja kokonaismäärä pidetään hevosmäärälle sopivana. Näin vältetään yksittäisten paalien liian pitkä ulkonaoloaika, ja paalin meneminen huonoksi.
Tarhoista löytyy heinähäkkien katosten lisäksi myös säänsuojakatokset, pienemmästä tarhasta yksi, isommassa on kaksi katosta.

Jatkuvan heinäntarjonnan ohessa on tärkeää varmistaa hevosten riittävä vedensaanti. Molemmissa tarhoissa löytyy tätä varten automaattiset juomakupit, joissa on lämmityskaapelit talven pakkasia varten. Mikäli juomakupit ovat jostain syystä pois käytöstä, tarhoissa pidetään sulalla kelillä vesiastiat, ja pakkaskeleillä juotto tarhaan kerran päivässä.

Keväisin tarhat ovat nopeasti lumen sulamisen jälkeen kunnossa, ja hevoset nauttivat pitävästä pohjasta. Tässä video keväältä 2014.